29. maalis, 2019

Monta koiraa

Minulla on ollut monta koiraa elämäni aikana. Omia yksilöitään kaikki. Niistä on hauskoja muistoja, eniten ehkä airedalenterrierinarttu Dixien järjestämät eivät katoa mielestä. Se sai luonnetestisssä yli 200 pistettä, oli oikeasti täyspäinen, nopeasti oppiva, mutta palvelualttiutta ei tältä näyttelylinjaiseselta löytynyt yhtään. Se teki, kun sitä huvitti ja viittasi kintaalla silloin, kun ei huvittanut. Muistan eteenmenoharjoitukset 1990-luvun alussa HPH:n koulutuskentällä Kivikossa. Siihen aikaan oli tapana viedä suljettu ruokapurkki siihen paikkaan, missä koiran tuli mennä maahan. Niin tehtiin ja lähetin koiran eteen. Se juoksi sukkana paikalle ja ennen kuin ehdin sanoa mitään, heitti purkin kolmesti ilmaan niin, että sai kannen auki ja söi ruoat. En kyennyt keksimään sille mitään palkkaa, mikä olisi mennyt sen oman keksimiskyvyn yli. Kuvitelkaa koira, joka loppupelissä osaa kaikki liikkeet, tekee ne täydellisesti, kun haluaa ja kun ei halua, ei tee niitä lainkaan. Katsoo sivusilmällä ja viesti on: Mehän tehtiin toi jo eilen! 

Kuvan koira Jos oli koira, jonka kanssa minun ei tarvinnut pelätä mitään eikä ketään. Sen olemus oli jo sellainen, että saimme kulkea aina ihan rauhassa oli kellonaika mikä tahansa.