2. elo, 2016

Muistin virkistykseksi

"Kaikki elävät olennot masentuvat. Syyt vain ovat erilaisia. Minä masennun välillä näihin pieniin tiloihin, siihen etten saa kiivetä riittävän korkealle, siihen että tuijotatte minua. Sinä masennut siksi, ettet koe olevasi riittävän hyvä, ettet kelpaa sellaisena kuin olet. Eikö ole kummallista, että ihminen on rakennettu ohjaamaan ja hallitsemaan koko maailmaa ja kuitenkin ihminen on elävistä olennoista se, jolla on eniten ongelmia itsensä kanssa. Minun masennukseni menevät ohi, kun katson laumaani, sinun lisääntyvät, kun katsot ihmisiä ympärilläsi ja sitä, mitä he tekevät ja miten toimivat. Rakkaus kuitenkin ohjaa meitä molempia."

- Hopeaselkä, gorilla, tammikuu 2015 -
"