26. huhti, 2016

Koirallistaminen

Kaivoin vanhoja arkistoja ja löysín tämän koosteen viisaan naisen Raili Mykkäsen luennosta. Kahden koiran kohdalla olen toteuttanut tuon pentuvaiheen hyvällä menestyksellä. Se, että kunnioittaa koiraa koirana ja antaa sen kasvaa "koirana", on huima kokemus. Rakkaus on koko ajan läsnä, sen osoittaminen tapahtuu energian kautta, ei paapomisen. Alla artikkeli iluettavaksi.

 

 KOIRALLISTAMINEN" ELI KUINKA KERRON PENNULLE SEN, MINKÄ SEN

EMO SILLE KERTOISI? (Raili Mykkäsen luennosta 31.1.2000)

 

“Halusin omakohtaisesti todeta, missä määrin koiranpentu on itse kyvykäs lunastamaan paikkansa ja arvonsa laumassa? Riippumatta siitä, millaisia jalostuksellisia näkemyksiä kasvattajilla oli ollut!”

 

Koirallistamisessa halutaan kasvattaa pentu koirana. Mitä osaavammin tässä kasvatuksessa edetään, sitä lähemmäksi päästään eläimen kokemusta laumahierarkiasta.

 

Koirallistamisen lähtökohta on se, että pentu saa heti luovutushetkestä lähtien itse arvioida omat edellytyksensä selviytyä. Näin se pääsee havainnoimaan - koiralle mielekkäälle tavalle - kehittymisensä kannalta merkittäviä asioita.

 

Kun pentu haetaan kasvattajalta, sitä ei tulisi viedä suoraan uuteen kotiinsa, vaan sen kanssa tulisi mennä rauhalliselle ja turvalliselle alueelle kävelemään. Miksi? Siksi, että säilyäkseen hengissä, sen on kyettävä tekemään päätös seurata uutta omistajaansa. Tämän päätöksen esiin kaivaminen on ensimmäinen asia, minkä pennulta voi lunastaa tai jättää lunastamatta. Perässä taapertava, luovutusikäinen pentu on irrotettu emosta ja pentuesisaristaan. Mutta mistä se on ensi sijaisesti irrotettu ja miksi se on niin turvaton? Se on viety pois oman lajinsa sisäisestä kommunikaatiojärjestelmästä, jonka tuntemiseen ja kehittämiseen sillä on sisäsyntyinen tarve. Mitä enemmän ratkaisumme synnyttävät pennussa näitä sen itsensä tuntemia merkityksiä sitä syvemmin se rauhoittuu.

 

Se tarvitsee emonkorvikkeen, jonkun johon leimautua. Rauhassa kävelevän ihmisen liike saa pennun toimimaan, toiminta antaa sisäisen merkityksen. Perässäsi taapertaessaan se liittyy koko olemassaolonsa voimalla sinuun, laumaansa.

 

Usein ihminen vain ilmestyy emon paikalle. Hän alkaa hoivata pentua omalle lajilleen tyypilliselle tavalla. Miksi? Ihmisellä on erityinen tarve hoivata jälkeläisiään. Näin täytyykin olla, koska ihmislapsi on ensimmäisen elinvuotensa täysin vanhempiensa palveluiden varassa. Ihmiselle on merkityksellistä se, että hän kykenee vaihtamaan omat nälän, janon, vilun tai uupumuksen tunteensa lapsensa tuntemiksi. Näin luonto varmistaa, että avuttoman lapsen tarpeet tulevat varmasti tyydytetyiksi.

 

Miksei koiranpennun rakastaminen merkitse pennulle samaa kuin ihmiselle?

Koiranpennulla ei ole palvelluksi tulemisen tarpeita. Se on pieni, mutta valmis pakkaus. Pennulla on sisässään omalle lajilleen tyypillinen käsitys pennun roolista laumassa. Kun

pentu saa kasvaa tässä roolissa, se kykenee kokonaisvaltaisemmin olemaan yhteydessä vietteihinsä ja vaistoihinsa.

 

Koiralle turvan lähtökohtana on hiljaisuus. Hiljaisuuden rikkova ääni on viesti. Viesti merkitsee toimintaa. Toiminta merkitsee oikean teon valintaa. Näitä valintoja ihminen on

valjastettu ohjaamaan. Kuuliaisuus tulee koirasta itsestään, sen halusta saada säilyttää lauman jäsenyys.

 

Niinpä vapaana liikkuvalle pennulle, joka luovutuspäivänä päätti pysytellä perässäsi, tarjotaan myös hiljaisuutta. Vain, jos ympäristössä tapahtuu jotain merkittävää, annetaan äänensävyyn sisältyvä yhden sanan info. Sanoihin liittyvän teon pentu oppii toistojen kautta. Äänensävyjen

kunnioittamisen taju on pennulle hyvin tärkeää, koska se on koirien tapa.

 

Äänensävyllä höystetty puhe vaikuttaa pennun olemukseen. Sana vaikuttaa tekeillä olevaan tekoon. Pentu ei tarvitse remmiä, se tarvitsee selkeän ja varman yhteyden johtajaansa. Tässä turvassa pentu opettelee tuntemaan itse itseään.

 

Samalla omistajalla on mainio tilaisuus seurata koiran tapoja, sen muistia, itsevarmuuden kehittymistä, uteliaisuutta jne.

 

Ihminen tuntee luontaisesti suurta tarvetta puhua. Se on ihmisten välinen tapa kommunikoida, ja siksi tuntuu tärkeältä selittää asioita myös koiralle. Olettehan kuulleet pentua kiellettävän tavalla: "Kuinka sinä nyt sinne menet, kun ei ole minkäänlaista lupaakaan" tai "Olenhan sata kertaa sanonut, että...". Näin me tahattomasti annamme pennulle huomiota, jota se ei voi muuttaa koiramaiseksi toiminnaksi. Kun se ei voi toteuttaa jotain, jonka kautta se kokisi oman kykynsä ja merkityksensä, se lakkaa vähitellen välittämästä.

 

Koiranpentu kokee olemassaolonsa kamppailuna pennusta aikuiseksi. Sen ensimmäinen kamppailu liittyy selviytymiseen, mutta jo puolen vuoden iässä se alkaa kamppailla täytymistä vastaan, kunnes aikuistuttuaan sen kamppailu on enää hierarkisen arvon säilyttämistä. Koira todella mielummin ansaitsee arvonsa kuin kaappaa vallan.

 

Miksi pientä pentua on jo ruvettava “kiusaamaan”? Pennulla on tarve olla valpas. Sen tulee omaksua mahdollisimman nopeasti lauman tavat. Tuo taitojen omaksumisen tarve pohjaa sisäsyntyiseen tietoon siitä, että se, minkä emo sille opettaa, merkitsee aikuisuuden kannalta vahvuutta ja kykenevyyttä säilyä hengissä. Se omaksuu ensimmäiset kuukaudet asioita lähes häikäisevällä nopeudella. Kyse on siitä, mitä sille tarjotaan omaksuttavaksi.

 

Monasti nämä ensi hetket kuluvat pentua paapottaessa. Se saa inhimillisesti ottaen parasta: hellyyttä, sylissä pitämistä, leluja, parhaan mahdollisen pedin jne. Pentu kyllä viihtyy, vaikkei se koirana viisastukaan.

 

Sellainen pentu, jolle tässä herkässä kehityksen vaiheessa tarjotaan mahdollisuus kohdata omat resurssinsa monella tasolla, vastaa antautumalla ihmisen täydelliseen johtajuuteen. Se nauttii omassa itsessään olosta, eikä sen energia riitä turhanpäiväisyyksiin. Niin kuin niin monasti kuulee rakastettujen riiviöiden energian riittävän.

 

Tie koiran maailmaan vaati omistajalta ensisijaisesti omista inhimillisistä tulkinnoista luopumista, oman selkeyden ja määrätietoisuuden esille kaivamista, liiallisesta huomion

osoittamisesta luopumista sekä määrätietoista harjoitusta osoittaa koiralle arvostusta vaatimuksen kautta.

 

Arvonsa tuntevan beta-koiran kasvatus vie nelisen vuotta ja sisältää pennun itsetunnon vahvistamisen, viettien harjoittamisen, tottelevaisuuden, aikuistuvan koiran karaisemisen sekä vaatimusten vakiinnuttamisen ja seurannan.