18. elo, 2015

Kesä

Kesä on kalenterin mukaan lopuillaan ja jotenkin tuntuu, että se on vasta alkanut. Mitä kesästä on jäänyt mieleen. Ihanat eläinkommunikoinikursssin osallistujat, loma pitkästä aikaa kahdella koiraleirillä. Omien koirien ilo uimisesta ja treenaamisesta. Vanhus kohta 12 v odottelee syntymäpäivänsä herkkuja (8.9.), nuori luulee saavaansa pentuja, petaa raivokkaasti kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Täytyypä kaivaa sopiva solumineraalipurkki esiin.

Toinen kesän eläinkommunikoinnin peruskursseistamme on 29.8. Jatkokurssi 26.9. Odotan niitä innolla.

Olisi hieno saada lämmin ja sopivan kuiva syksy, joka sitten yön yli muuttuisi talveksi. Ei rapaa, ei likaisia koiria. Syksy on minulle rauhoittumisen aikaa, ruska Helsingissä ei vedä vertoja Lapin ruskalle, mutta maaruska täälläkin loistaa punaisen eri sävyissä.

Mitä sitä muuta toteamaan kuin, että elämä on ihanaa, jos sen oikein oivaltaa!